Kesäharjoitusten päätöksestä uuteen kauteen
16.8.2020
Kesäkuun alussa käynnistyneet kesäharjoitukset on saatu päätökseen. Mukava yhteinen aika Variskan salin huippuolosuhteissa on takana ja on aika siirtyä omien joukkueiden harjoituksiin. Kesä antoi hienon mahdollisuuden keskittää kaikki junioriharjoitukset 2011 syntyneistä aina vanhimpiin junioreihin samaan saliin Variskalle. Tytöt ja pojat harjoittelivat yhdessä ja hiukan myös yli ikäryhmienkin. Juniorit pääsivät tutustumaan laajasti muihin seuran junioreihin, joita ei normaalisiti oman joukkueen harjoituksissa tapaa. Tämä tekee varmasti hyvää seuran yhteishengelle ja on tulevaisuuden voimavara. Kesäharjoitusten suosio kevään eristyksen jälkeen yllätti positiivisesti. Harjoitusten aloittamisen tuoma innostus, jopa helpotus oli käsin kosketeltavaa. Innostus säilyi korkeana koko kesän. Kesän yhdentoista viikon aikana junioreilla oli yli 1600 harjoituskäyntiä, joten jonkin verran on saattanut salinovien saranatkin kulua koripalloilun oppia haettaessa! Myös valmentajat harjoittelivat kesällä ja oppivat toisiltaan. Harjoituksia vetämässä oli paljon uusia ja nuoria valmentajia, joista osa jatkaa vastuu- ja apuvalmentajina tulevalla kaudella. Uusien valmentajien saaminen on seuratoiminnan kannalta tärkeää. Koripalloilun suosion kasvuun on vastattava ja pyrittävä järjestämään junioreille harjoitusolosuhteet ja valmentajat. Etsimme edelleen ainakin kahta valmentajaa ja apuvalmentajiakaan ei ole koskaan liikaa, joten ole yhteydessä, kun tunnet asian omaksesi. Kesä sujui mainiosti myös terveyden kannalta. Jatkossakin on hyvä pitää mielessä, että sairaana, tai toipilaana ei tulla harjoituksiin. Kukaan ei halua sairastua influenssoihin tai muihinkaan tavanomaisiin syksyn ja talven tauteihin, puhumattakaan pandemian aiheuttamaan virukseen. Harjoitellaan yhdessä, ollaan vastuullisia ja pysytään terveinä! Uuden kauden harjoitusvuorot alkavat maanantaina 17.8. alkavalla viikolla tai valmentajien erikseen ilmoittamina ajankohtina. Tarkemmat aikataulut ja yhteystiedot löytyvät Vaasan Salaman kotisivuilta kohdasta joukkueet. Ole rohkeasti yhteydessä valmentajaan ja joukkueenjohtajaan, jos mieleen tulee mitään kysyttävää korisharrastuksesta tai aikatauluista. Uudet mikroikäiset 2011-2012 syntyneet tytöt ja pojat ohjataan osallistumaan LähiTapiola Pohjanmaa Koripallokouluun, lisätietoja Salaman kotisivuilta, muiden ikäryhmien kohdalla ohjataan uudet pelaajat ottamaan yhteyttä valmentajaan tai joukkueenjohtajaan, jonka yhteystiedot löytyvä joukkueiden kotisivuilta. Suuret kiitokset kaikille junioreille ja valmentajille hienosta kesästä! Jatketaan harjoittelua yhtä ahkerasti kuin kesälläkin ja ollaan huolellisia, että me kaikki pysymme terveinä. Tästä on hyvä lähteä harrastaja- ja joukkuemäärissä seuran suurimpaan kauteen! |